Keminmaan historia

 


                                                            


Kemi/Keminmaa kuntakeskus 1800-luvulla. Karttaan lisätty erottelu ja rautatien linjaus v.1901. Kemijoen Uittoyhdistys.

Varhaishistoria

Pysyvä talonpoikaisasutus alkoi juurtua Kemijoen suupuoleen jo 1000-luvun alussa, kun tänne muutti väkeä Satakunnasta ja Hämeestä sekä Karjalasta saalistamaan metsänriistaa ja ennen muuta lohta. 1200-luvulla apajille saapuivat ruotsalaiset sekä saksalaiset kauppiaat, jotka toivat tullessaan suolan, mikä oli ratkaiseva edellytys lohikaupan vilkastumiselle.

Roomalais-katolinen kirkko perusti vuonna 1329 Kemin seurakunnan, joka laajeni todelliseksi emäseurakunnaksi. Perässä tuli maallinen hallinto ja Kemin suurpitäjä, johon kuuluivat Simo, Kemi, Tervola ja Rovaniemi aina Kemijärvelle asti. Kemijoen laajan vesistöalueen vireäksi ja kansainväliseksi kaupalliseksi keskukseksi ja portiksi kaukaiseen Lappiin kehittyi vuonna 1521 valmistuneen kivikirkon läheisyydessä sijainnut Haminasaari, jossa yli 300 vuoden ajan kohtasivat toisensa Itämeren kauppiaat, Kemijoen kalastajat sekä ylämaiden turkisten pyytäjät.

Maan noustessa merestä paljastui hyviä rantaniittyjä, jotka antoivat mahdollisuuden karjatalouden kehittymiselle 1600-luvulta lähtien, mutta vaurauden lähde oli edelleenkin lohi, josta noin 75% saatiin etupäässä padoilla Taivalkosken alapuolisella 15 km:n matkalla. Koko joen paras kirjoihin merkitty saalis oli 357.000 kiloa vuodessa. Myös rannikon isäntien saarien suojassa aloittama verkkopyynti yleistyi. 

 

Suurkunnan hajoaminen

Rovaniemi irrottautui omaksi pitäjäksi vuonna 1785 ja vuonna 1866 syntyivät Simon ja Tervolan kunnat. Maan kohoamisen myötä Kemijoen suuosa madaltui niin, etteivät kauppiaat enää päässeet aluksillaan sitä ylös. Jotta alueen kaupankäynti ei tyrehtyisi kokonaan, perustettiin valtiovallan määräyksestä vuonna 1869 meren äärelle Kemin kaupunki. Aluksi Kemin kaupunki käsitti lähinnä Sauvosaaren eli kaupungin nykyisen keskustan.

Jäljelle jäänyt Kemin maalaiskunta joutui suurten muutosten kouriin, kun sen rannikolle perustettiin 1860-luvulta lähtien lukuisia höyrysahoja. Niistä merkittävimmäksi kehittyi vuonna 1874 toimintansa aloittanut Karihaaran saha, josta tuli vuonna 1893 perustetun Kemi-yhtiön ydin. Rinnalleen se sai sellutehtaan vuonna 1919. Toinen suuryritys oli valtion vuonna 1921 perustama  Veitsiluodon saha.

Teollisuuden vaikutukset kunnassa olivat mullistavat. Ensinnäkin Suomen paras lohijoki alkoi muuttua maan suurimmaksi irtouittoväyläksi kuuluisine erotteluineen. Etelämpää muuttaneen tehdastyöväestön tiiviit asuinalueet varsinkin Karihaarassa ja Veitsiluodon ympäristössä olivat monella tapaa ja varsinkin poliittisesti vastakohta talonpoikaiselle jokivarrelle, jossa suhtauduttiin muutoksiin torjuvasti. Kemin kaupunki puolestaan oli halukas  laajentumaan ja lisäämään väkilukuaan. Lopputuloksena oli vuoden 1931 alusta voimaantullut alueliitos, jossa Kemi sai alueet Veitsiluodosta Lautiosaareen. Kemin maalaiskunta menetti lähes 15000 asukasta ja jäljelle jäi vain 3500, joten elämänmeno jokivarressa taantui.

 

Sotien jälkeinen aika

Sotien jälkeen siirtolaiset sekä jälleenrakennustyöt toivat tarpeellista uutta verta ja alkuna tulevalle kehitykselle oli Pohjolan Voima Oy:n vuosina 1945-1948 suorittama Isohaaran voimalaitoksen rakentaminen. Toisaalta sen seurauksena Kemijoen lohi siirtyi historiaan ja lisäksi hyvien niittyjen ja peltojen jääminen veden alle oli isku tärkeimmälle elinkeinolle eli maataloudelle. Vaikka asukasluku hiljalleen kasvoikin, vallitsi kunnan kaikilla toimialoilla hiljaiselo ja uhkana oli, että Kemi nielaisisi sen.

1950-luvun lopussa kunnan päättävät elimet heräsivät toimintaan. Ensimmäiseksi oli saatava lisää verotuloja uusien asukkaiden myötä ja se onnistuikin aloittamalla mittava kaavoitustyö ja kunnallistekniikan kehittäminen, jonka tuloksena vuosina 1970-2005 rakennettiin yli 1600 omakotitaloa ja noin 1200 kerros- ja rivitalohuoneistoa. Kohentuneen talouden ansiosta kunnan kaikilla toimialoillla tapahtui jatkuvaa kehitystä niin määrällisesti kuin laadullisesti.

 

Vahvana nykyaikaan

Elämä vilkastui, itsetunto kohosi ja identiteettiä sekä vuosisataisia historiallisia arvoja korosti kunnan nimen muuttaminen vuoden 1979 alusta Keminmaaksi. Teollistumisen aloitti vuonna 1966 valmistunut Kuivamaito Oy:n tehdas, joka oli samalla luomassa pohjaa vuonna 1979 perustetulle Teollisuuskylälle. Elijärven jatkuvasti kehittyvä kaivos avattiin vuonna 1968 ja Taivalkosken voimalaitos valmistui vuonna 1975. Maatalouden merkitys väheni jatkuvasti, mutta palvelut ja jalostus loivat uusia työpaikkoja, kuten seuraava taulukko elinkeinojakautumasta osoittaa.

 

Vuosi Asukkaita Maa- ja metsätalous Palvelut Jalostus 

1950

5000

47,0%

13,6%

17,6%

1970

 6500

21,0%

 37,0%

 42,0%

1990

9000

6,0%

62,0%

32,0%

2000

8800

 4,8%

 60,0%

 32,4%

2005

8900

4,0%

64,0%

30,0%

 

Vuonna 2005 kunnan työpaikkaomavaraisuus oli 70 % työvoimasta. Työttömien määrä oli 13 %, mikä oli Lapin läänin alhaisin luku. Suurimpia työnantajia olivat Keminmaan kunta (noin 600 työntekijää), Elijärven kaivos (noin 200) ja Palvelu-/Kauppakeskusalue 110 yritystä (noin 700).


(Koonnut Martti Itkonen)