Ohjelmat ja strategiat
Kuntalain mukaan kunnassa on oltava strategia, johon on kirjattu toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet. Strategiasta päättää valtuusto. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikauden aikana.
Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon
- kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen,
- palvelujen järjestäminen ja tuottaminen,
- kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet,
- omistajapolitiikka,
- henkilöstöpolitiikka,
- kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet,
- elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
Kuntastrategia perustuu arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Strategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.
Kuntastrategia täytyy ottaa huomioon, kun laaditaan kunnan talousarviota ja taloussuunnitelmaa.