Osallistava budjetointi 2024 / Valitse seuraavista vaihtoehdoista
Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 11.6.2024 § 314 Kuntalaisten osallistamisen 10.000 euron määrärahalla valitsemaansa kohteeseen kunnanhallituksen määrärahasta.
Kunta on aikaisemmin pyytänyt keminmaalaisilta ehdotuksia, miten he käyttäisivät 10.000 euroa. Kyselyyn vastasi yhteensä 40 henkilöä. Saaduista ehdotuksista kunnanhallitus on valinnut kolme, joiden kesken järjestetään äänestys. Kunta voi toteuttaa useamman kohteen, mikäli määräraha riittää niiden toteuttamiseen.
Vaihtoehdot on seuraavat (valitse vain yksi vaihtoehto):
- Yläkoulun välituntipihalle, alakoulujen välituntipihoille tai muiden urheilualueiden yhteyteen hankitaan ulkokoripallotelineet, joita voi käyttää sekä koulu- että vapaa-ajalla.
- Palkataan 1-2 sosiaali- tai hoitoalalle aikovaa (tai eläkeläistä) ulkoiluttamaan ja voimisteluttamaan ikäihmisiä, joilla ei ole omaisia/ystäviä lähellä.
- Hankitaan kota Kaljupää-Helkkuselle.
Äänestys on avoinna 23.6.2024 klo 16.00 saakka.
Tässä alla vastauslinkki:
https://fi.surveymonkey.com/r/N89RZF3
Äänestykseen voi osallistua sähköpostilla kunta@keminmaa.fi
Äänestykseen voi osallistua myös kunnanvirastolla, kunnankirjastolla sekä terveyskeskuksessa olevilla lomakkeilla.
KEMINMAAN KUNTA