Vaikuttamismahdollisuuden varaaminen / Keminmaan kunnan periaatepäätös tuulivoimasta
Keminmaan valtuuston on tarkoitus tehdä periaatepäätös tuulivoimasta lokakuussa tai marraskuussa. Keminmaan kunnanhallitus käsittelee periaatepäätöksen kokouksessaan 8.10.2024. Kunnanhallituksen päätöksestä eli suunnitellusta esityksestä valtuustolle varataan vaikuttamismahdollisuus hallintolain § 41 mukaisesti: Jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.
Kunnanhallituksen päätöksestä voi lausua mielipiteen: HUOM ! vaikuttamismahdollisuutta Keminmaan kunnan tuulivoimaperiaatepäätökseen on jatkettu sunnuntaihin 20.10.2024 saakka kunnan www-sivulla olevan palautekanavan kautta, sähköpostilla osoitteeseen kunta@keminmaa.fi sekä paperisella palautelomakkeella Keminmaan kunnanvirastolla, Keminmaan terveyskeskuksessa ja Keminmaan kunnankirjastolla.
Kunnanhallituksen päätös on nähtävillä Keminmaan kunnan www-sivulla www.keminmaa.fi sekä kunnanvirastolla, kunnankirjastolla ja terveyskeskuksessa lomakkeiden palautuspisteissä 9.10.2024.
Kunnanhallituksen periaatepäätös tuulivoimasta 8.10.2024
KEMINMAAN KUNTA